Solberg taipui 20 sekunnin erolla aamun avauspätkällä, mutta toisella pikataipaleella nuori mies näytti, että homma on edelleen kontrollissa. Rallia johtava Solberg kukisti tallikaverinsa Elfyn Evansin 11,4 sekunnilla ja kasvatti johtonsa takaisin yli minuuttiin.
– Nyt oli vähän helpompaa. Aamulla oli niin paksusti jäätä, enkä valmistanut nastoja hyvin, joten oli vaikeaa. Nyt oli mukavampi ajaa. Mutaa oli tosin paljon, joten ei se helppoa ollut, kun pito vaihteli, Solberg summasi.
Rallissa kolmantena oleva Sebastien Ogier taipui nuorelle tiimitoverilleen peräti 18,7 sekunnilla. Ogier on jäänyt nyt Solbergista jo rutkasti päälle minuutin. Ero toisena olevaan Evansiin kasvoi myös 10,3 sekuntiin.
– Pito vaihteli tosi paljon. Informaatiomme oli vähän liian turvallisen puolella. En osannut hyödyntää sitä, kun tie parani. Tilanne on, mitä on, Ogier kommentoi.
– Todella vaikeaa, kun ensin on lunta ja jäätä, sitten tulee sohjoa. Se on ihan arpapeliä. Pätkän lopussa etuauto oli merkinnyt paljon mustaa jäätä, mutta tie oli parantunut. En ollut tarpeeksi rohkea, että olisin sivuuttanut heidän tietonsa, Evans komppasi.
Neljäntenä rallissa jatkaa Hyundain Adrien Fourmaux, joka on yli viiden ja puolen minuutin päässä kärjestä. Fourmaux´n tiimikaveri Thierry Neuville on viidennellä sijalla ennen M-Sport Fordin Jon Armstrongia ja Hyundain Hayden Paddonia.
WRC2-luokan kärjessä jatkaa Citroenin Leo Rossel, mutta Lancian Nikolai Grjazin vaanii vain reilun kymmenen sekunnin päässä.
Monte Carlon MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Monte Carlon MM-rallin tilanne EK11/17 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Oliver Solberg | Toyota | 2.50.57,5 |
| 2. | Elfyn Evans | Toyota | +1.02,8 |
| 3. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.13,1 |
| 4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +5.36,7 |
| 5. | Thierry Neuville | Hyundai | +6.31,6 |
| 6. | Jon Armstrong | Ford | +8.58,2 |
| 7. | Hayden Paddon | Hyundai | +9.52,0 |
| 8. | Leo Rossel | Citroen | +10.04,9 |
| 9. | Takamoto Katsuta | Toyota | +10.11,7 |
| 10. | Nikolai Grjazin | Ford | +10.15,7 |
Monte Carlon MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Keskiviikko 21.1.
15.01 Testierikoiskoe: Gap (4,25 km)
Torstai 22.1.
17.05 EK1: Toudon / Saint-Antonin (21,90 km)
19.35 EK2: Esclangon / Seyne-les-Alpes (23,80 km)
21.35 EK3: Vaumeilh / Claret 1 (15,06 km)
Perjantai 23.1.
10.04 EK4: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 1 (17,95 km)
11.32 EK5: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 1 (28,70 km)
12.50 EK6: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 1 (17,79 km)
14.25 Huolto (33 min)
16.16 EK7: Laborel / Chauvac-Laux-Montaux 2 (17,95 km)
17.44 EK8: Saint-Nazaire-le-Désert / La Motte-Chalancon 2 (28,70 km)
19.05 EK9: La-Bâtie-des-Fontes / Aspremont 2 (17,79 km)
Lauantai 24.1.
09.31 EK10: La Bréole / Bellaffaire 1 (29,93 km)
10.55 EK11: Vaumeilh / Claret 2 (15,06 km)
12.15 Huolto (33 min)
13.31 EK12: La Bréole / Bellaffaire 2 (29,93 km)
15.00 Etähuolto (20 min)
19.35 EK13: Monaco Circuit (2,69 km)
Sunnuntai 25.1.
09.05 EK14: Col de Braus / La Cabanette 1 (12,50 km)
10.35 EK15: La Bollène-Vésubie / Moulinet 1 (23,45 km)
12.09 EK16: Col de Braus / La Cabanette 2 (12,50 km)
14.15 EK17: La Bollène-Vésubie / Moulinet 2 (23,45 km) *Power Stage
















