Evansin kisa Akropolis-rallissa on ollut vähintäänkin tapahtumarikas. Walesilainen putosi jo perjantaina kauas kärkikamppailusta, kun hänen autostaan hajosi turbo.
Lauantain viimeistä edellisellä erikoiskokeella Evans kaatoi autonsa hitaassa mutkassa. Katsojat saivat nopeasti tuupattua auton takaisin pyörilleen.
Evans pääsi jatkamaan matkaa, mutta hän pysähtyi toviksi pätkän varten. Evans ei halunnut nostattaa pölyä perässään pätkälle lähteneelle Sebastien Ogierille, joten hän jäi odottamaan, että ranskalainen ohittaa hänet pätkällä.
Myös Hyundain Ott Tänak oli lähellä samanlaista kaatoa tismalleen samassa neulansilmämutkassa. Hyundai nousi jo kahdelle pyörälle, mutta Tänak pelasti tilanteen oivallisesti.
– Martin (kartanlukija Järveoja) sanoikin juuri, että hienosti selvitty. Ehkä voisin mennä sirkukseen, Tänak veisteli.
Ogier ajoi pohja-ajan toiseen kertaan ajetulla Aghii Theodorin pätkällä puolen sekunnilla erolla Tänakiin. Rallia johtava Thierry Neuville jäi 5,5 sekuntia Ogierin pohjista.
Neuvillella on kokonaistilanteessa vajaan minuutin etumatka Hyundai-tallitoveriinsa Dani Sordoon. Näin MM-sarjaa johtava belgialainen on lähellä isointa ehdollista pistepottia, joka on jaossa lauantain päättävän yleisöerikoiskokeen jälkeen.
– Tämä on ollut uskomaton päivä tähän saakka. Olemme noudattaneet hyvin suunnitelmaamme, Neuville sanoi.
Neuvillea vastaan mestaruudesta taisteleva Ogier on kilpailussa kolmantena. Hän on vajaan puolen minuutin päässä Sordosta.
Tänak jatkaa kilpailussa neljäntenä ennen Sami Pajaria, joka on WRC2-luokan kärjessä.
Kreikan MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä yksi erikoiskoe. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kreikan MM-rallin tilanne EK11/15 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 2.59.21,7 |
2. | Dani Sordo | Hyundai | +52,6 |
3. | Sebastien Ogier | Toyota | +1.19,5 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +3.17,7 |
5. | Sami Pajari | Toyota | +5.01,9 |
6. | Robert Virves | Skoda | +5.30,1 |
7. | Yohan Rossel | Citroen | +5.57,1 |
8. | Kajetan Kajetanowicz | Skoda | +6.55,4 |
Kreikan Akropolis-rallin aikataulu:
Torstai 5.9. 09.01 Testierikoiskoe: Lygaria (3,62 km) Perjantai 6.9. 07.58 EK1: Ano Pavliani 1 (22,47 km) 09.09 EK2: Dafni 1 (21,67 km) 11.17 EK3: Tarzan 1 (23,37 km) 13.16 Huoltotauko (30 min) 14.29 EK4: Ano Pavliani 2 (22,47 km) 15.40 EK5: Dafni 2 (21,67 km) 17.48 EK6: Tarzan 2 (23,37 km) Lauantai 7.9. 08.16 EK7: Rengini (28,67 km) 10.37 EK8: Thiva (20,95 km) 13.05 EK9: Aghii Theodori 1 (25,87 km) 14.58 Rengashuolto (15 min) 15.46 EK10: Loutraki (12,90 km) 17.05 EK11: Aghii Theodori 2 (25,87 km) 21.05 EK12: EKO SSS (1,97 km) Sunnuntai 8.9. 08.59 EK13: Inohori (17,47 km) 10.05 EK14: Eleftherohori 1 (18,29 km) 12.15 Huoltotauko (15 min) 13.15 EK15: Eleftherohori 2 (17,47 km) *Power Stage