Hyundain Thierry Neuville takoi jälleen pohja-ajan tauluun, kun Katalonian MM-ralli jatkui huoltotauon jälkeen Savallan erikoiskokeella.
Neuville kasvatti johtoasemansa Toyotan Elfyn Evansiin nähden 11,1 sekuntiin.
– Ei ole helppoa. Olosuhteet vaihtelevat aika paljon. Minulla ei ollut parasta mahdollista tietoa, miten tavaraa on noussut tielle, Neuville summasi.
Toyotan Sebastien Ogier löysi huollosta hieman lisää vauhtia ajettuaan toiseksi parhaan ajan. Samalla Ogierin etumatka kolmannella sijalla ennen Hyundain Dani Sordoa kasvoi 3,2 sekuntiin.
– Yritin vähän kovempaa. Muutimme taas myös auton säätöjä ja se tuntui ehkä vähän paremmalta, Ogier kertoi.
Toyotan Kalle Rovanperä selvitti Savallan EK:n toisen vedon, vaikka vaaratilanteitakin mahtui matkalle. Suomalaiskuski jatkaa kilpailussa viidentenä.
– Pätkä tuli puhtaasti. Ei ole helppoa, kun leikkauksissa on niin paljon soraa. Siellä oli myös isoja irtokiviä ajolinjalla, jotka ovat aina iso riski pehmeällä autolla, Rovanperä totesi.
Fordin Adrien Fourmaux on rallissa kuudentena ennen Hyundain Oliver Solbergia ja Nil Solansia.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.
Katso alapuolelta lauantain aamupäivän erikoiskokeiden parhaat palat. Kilpailun tilanne ja aikataulu videon alla.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,390380″ ap mute]
Katalonian MM-rallin tilanne EK10/17 jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 1.38.46,7 2. Elfyn Evans Toyota +11,1 3. Sebastien Ogier Toyota +33,4 4. Dani Sordo Hyundai +36,6 5. Kalle Rovanperä Toyota +56,1 6. Adrien Fourmaux Ford +1.32,0 7. Oliver Solberg Hyundai +2.51,5 8. Nil Solans Hyundai +3.19,8 9. Gus Greensmith Ford +3.24,4 10. Eric Camilli Citroen +6.20,2
Katalonian MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 14.10. 10.01 Testierikoiskoe: Coll de la Teixeta (4,31 km) Perjantai 15.10. 09.43 EK1: Vilaplana 1 (20,00 km) 11.21 EK2: La Granadella 1 (21,80 km) 12.42 EK3: Riba-roja 1 (14,21 km) 14.32 Huoltotauko 16.00 EK4: Vilaplana 2 (20,00 km) 17.38 EK5: La Granadella 2 (21,80 km) 18.59 EK6: Riba-roja 2 (14,21 km) Lauantai 16.10. 09.44 EK7: Savallà 1 (14,08 km) 10.37 EK8: Querol - Les Pobles 1 (19,17 km) 11.38 EK9: El Montmell 1 (24,40 km) 13.20 Huoltotauko 15.14 EK10: Savallà 2 (14,08 km) 16.07 EK11: Querol - Les Pobles 2 (19,17 km) 17.08 EK12: El Montmell 2 (24,40 km) 19.00 EK13: Salou (2,15 km) Sunnuntai 17.10. 08.00 EK14: Santa Marina 1 (9,10 km) 09.08 EK15: Riudecanyes 1 (16,35 km) 10.14 Huoltotauko 11.29 EK16: Santa Marina 2 (9,10 km) 13.18 EK17: Riudecanyes 2 (16,35 km) *Power Stage