Venäjältä kotoisin oleva Nikolai Grjazin piti selvästi nopeinta vauhtia yleisöpyörityksellä, joka oli kyhätty Cordoban kaupungin keskustaan. Grjazin päihitti pätkällä toiseksi sijoittuneen Stephane Lefebvren 1,8 sekunnilla.
Grjazin kuuluu rallin MM-sarjan WRC2-luokan kärkikuljettajiin. Tänä vuonna hän urakoi MM-sarjan lisäksi myös valikoiduissa EM-sarjan osakilpailuissa.
– Hyvä startti. Yritämme nauttia, pitää hauskaa ja hoitaa työmme kunnolla. Nähtäväksi jää, kuinka tässä käy, sanoi Grjazin, joka oli nopein myös aiemmin perjantaina ajetulla aika-ajoerikoiskokeella.
Norjalaiskonkari Mads Östberg starttaa lauantaina jaetulta kolmannelta sijalta (+2,8) ensimmäiseen kunnon ajopäivään. Hänen kanssaan kolmossijaa jakaa entinen F1-kuljettaja ja sittemmin ralliin hurahtanut Jos Verstappen.
– Pyöritin nyt itse asiassa ensimmäistä kertaa donitseja esteen ympärillä. En oikein tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä. Mutta ei mennyt hullummin. Minulla on vielä paljon opittavaa, 53-vuotias Verstappen sanoi.
Östbergin ja Verstappenin kannassa on virolaiskuljettaja Robert Virves, joka jäi 3,4 sekuntia Grjazinin pohja-ajasta Cordobassa. Virves kolhi hieman autoaan yleisöpätkällä, kun Skoda otti osumaa betoniseen esteeseen.
– Tämä oli lyhyt pätkä, mutta todella vaikea. Osuimme itse asiassa johonkin aika kovaa. Mutta kaikki näyttää toimivan, Virves kertasi.
Virveksen perässä kuudentena on espanjalaiskuljettaja Pepe Lopez. Ranskalainen Yoann Bonato ja puolalainen Jakub Matulka lähtevät seuraavilta sijoilta lauantaipäivään.
Rally Sierra Morena jatkuu lauantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Asvalttiralli päättyy sunnuntaina.
Sierra Morenan EM-rallin tilanne EK1/13 jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
---|---|---|---|
1. | Nikolai Grjazin | Skoda | 1.39,4 |
2. | Stephane Lefebvre | Hyundai | +1,8 |
3. | Mads Östberg | Citroen | +2,8 |
3. | Jos Verstappen | Skoda | +2,8 |
5. | Robert Virves | Skoda | +3,4 |
6. | Pepe Lopez | Hyundai | +3,5 |
7. | Yoann Bonato | Citroen | +4,2 |
8. | Jakub Matulka | Skoda | +4,9 |
9. | Dominik Stritesky | Skoda | +5,0 |
10. | Jose Suarez | Skoda | +5,1 |