EK1: Craig Breen aloitti Viron MM-rallin vauhdikkaimmin – Rovanperä jäi niukasti pohjista

Viron MM-ralli lähti liikkeelle irlantilaiskuljettajan pohja-ajalla. Kalle Rovanperä oli avauspätkän kakkonen.
Craig Breen
Craig Breen. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin kärkikuljettajat lähtivät 1,66-kilometriselle erikoiskokeelle käännetyssä lähtöjärjestyksessä.

Nopeimmasta suorituksesta vastannut Craig Breen oli tyytyväinen avaukseensa.

– Yritin vain olla todella siisti. Nämä ovat hienoja erikoiskokeita, ja tämä oli hyvä alku ralliin, joten täysillä eteenpäin, Breen tuumaili.

Esapekka Lappi tuli yleisöerikoiskokeen puhtaasti läpi ilta-auringon kajossa. Toyotalla ei kuljettajien välisiä sijoituksia tiimipäätöksin ratkota, joten kaikki neljä kuljettajaa saavat pistää parastaan erikoiskokeilla.

Lappi oli avauspätkän kuudes, jääden pohja-ajasta 0,7 sekuntia.

– Tiettyyn pisteeseen asti saamme ajaa vapaasti, kuten tallipäällikkömme on kertonut. En usko, että olemme vielä siinä pisteessä. Tavoitteeni täällä on maaliin pääsyssä, sillä kaksi keskeytystä ei ole hyvä juttu, Lappi jutteli.

Ott Tänak pisteli erikoiskokeen viidenneksi nopeinta vauhtia. Tänak toivoo kotiyleisön tuen siivittävän hänet hyvään suoritukseen viikonloppuna.

– Rallina tämä on hieno yleisölle seurata kisaa penkalta. Tuntuma autossa on myös sitä, mutta tällä erikoiskokeella ei sitä ollut, takkuilevasta vaihdelaatikosta kärsinyt Tänak vakavoitui.

Kalle Rovanperä jäi vain yhden sekunnin kymmenesosan Breenin pohja-ajasta. Viime vuonna Rovanperä rikkoi kuparisen juuri Virossa, joten samankaltainen tulos miellyttäisi reilussa MM-johdossa kisaan starttaavaa suomalaista tälläkin kertaa.

– Vaikea katsoa aikaa taaksepäin, mutta olemme tehneet parastamme viime vuodesta lähtien. Kiva olla takaisin taas täällä, voittoaan puolustava Rovanperä hymyili.

Viron MM-ralli pääsee kunnolla vauhtiin perjantaina, jolloin ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta.

Katso alta video Viron MM-rallin testierikoiskokeesta. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alla.

Viron MM-rallin tilanne EK1/24 jälkeen:

 1. Craig Breen      Ford   1.38,7
 2. Kalle Rovanperä  Toyota   +0,1
 3. Elfyn Evans      Toyota   +0,2
 4. Thierry Neuville Hyundai  +0,3
 5. Ott Tänak        Hyundai  +0,5
 6. Esapekka Lappi   Toyota   +0,7
 7. Takamoto Katsuta Toyota   +0,9
 8. Gus Greensmith   Ford     +1,5
 9. Oliver Solberg   Hyundai  +1,6
10. P-L Loubet       Ford     +1,7
11. Jari Huttunen    Ford     +3,1
12. Adrien Fourmaux  Ford     +3,2

Viron MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 14.7.

09.01 Testierikoiskoe: Abissaare (6,23 km)
20.38 EK1: ERM 1 (1,66 km)

Perjantai 15.7.

07.45 EK2: Peipsiääre 1 (24,35 km)
08.43 EK3: Mustvee 1 (17,09 km)
10.26 EK4: Raanitsa 1 (21,45 km)
11.29 EK5: Vastsemõisa 1 (6,70 km)
13.48 Huoltotauko (30 min)
15.16 EK6: Peipsiääre 2 (24,35 km)
16.14 EK7: Mustvee 2 (17,09 km)
17.57 EK8: Raanitsa 2 (21,45 km)
19.00 EK9: Vastsemõisa 2 (6,70 km)

Lauantai 16.7.

09.03 EK10: Elva 1 (11,73 km)
10.16 EK11: Mäeküla 1 (10,27 km)
11.08 EK12: Otepää 1 (17,08 km)
12.02 EK13: Neeruti 1 (7,60 km)
13.50 Huoltotauko (30 min)
15.08 EK14: Elva 2 (11,73 km)
16.16 EK15: Mäekülä 2 (10,27 km)
17.08 EK16: Otepää 2 (17,08 km)
18.02 EK17: Neeruti 2 (7,60 km)
19.08 EK18: ERM 2 (1,66 km)

Sunnuntai 17.7.

06.48 EK19: Raadi 1 (6,56 km)
08.16 EK20: Kanepi 1 (16,48 km)
09.08 EK21: Kambja 1 (15,95 km)
11.00 EK22: Raadi 2 (6,56 km)
12.28 EK23: Kanepi 2 (16,48 km)
14.18 EK24: Kambja 2 (15,95 km) *Power Stage

Lue myös nämä