Draamaa Suomen MM-rallissa – Lappi ajoi ulos ja keskeytti!

Esapekka Lappi. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan rallitalli koki kovan kolauksen Suomen MM-rallissa heti sunnuntaiaamun avauspätkällä Laukaassa. Lappi ajoi ulos tieltä kilometri ennen maalia ja joutui keskeyttämään.

– Olen pahoillani Esapekan puolesta. Lopussa on nopea pitkä oikealle kääntyvä mutka. Hän oli ajanut leveäksi ja osunut puuhun tai kantoon. Hän oli siellä ojassa, Lapin jälkeen startannut tallikaveri Jari-Matti Latvala sanoi Ylen Ralliradion lähetyksessä.

 

Latvala on rallissa kolmantena ja jahtaa Citroenin Mads Östbergia. Norjalainen kuitenkin hyökkäsi rajusti Laukaassa ja kasvatti johtoasemaansa 0,9 sekunnilla. Östberg on Latvalan edellä reilut kuusi sekuntia ennen kolmea viimeistä erikoiskoetta.

– Rytmi oli ihan hyvä. Tiedän kyllä, millainen mies Jari-Matti on. Minun pitää olla tänään parhammillani, Östberg totesi.

Toyotan virolaiskuski Ott Tänak johtaa kisaa turvallisella 36,1 sekunnin marginaalilla. Fordin Teemu Suninen on viidentenä. Ralli on ollut hankala viime vuoden yllättäjälle.

– En ole tyytyväinen. En vain pääse kovempaa. Hankalaa on, koska perä on liukas, Suninen manasi.

Kalle Rovanperä tykitti hurjan pohja-ajan WRC2-luokassa. 17-vuotias rallilupaus voi nousta vielä lauantain ongelmien jälkeen rallissa kolmanneksi. Rovanperä saavutti Laukaassa britti Gus Greensmithia yli 15 sekunnilla. Eroa on kaksikon välillä nyt puoli minuuttia.

– Ei tultu vielä edes täysiä. Ei ollut tarkoitus lähteä ajamaan Gusia kiinni, mutta jos se näin menee, niin katsotaan. Aamulla kyllä harmitti vielä enemmän kuin eilen, Rovanperä tokaisi.

Suomen MM-rallin tilanne EK20/23 jälkeen:
 1. Ott Tänak          Toyota  2.18.49,5
 2. Mads Östberg       Citroen     +36,1
 3. Jari-Matti Latvala Toyota      +42,4
 4. Hayden Paddon      Hyundai   +1.31,1
 5. Teemu Suninen      Ford      +1.49,1
 6. Sebastien Ogier    Ford      +2.11,3
 7. Elfyn Evans        Ford      +2.23,3
 8. Craig Breen        Citroen   +3.03,8
 9. Thierry Neuville   Hyundai   +3.43,7
10. Andreas Mikkelsen  Hyundai   +8.12,1

Lue myös nämä

  • Uusimmat