Draamaa EM-rallissa: Virolaiskuski menetti mestaruuden kabinetissa

Ken Torn
Ken Torn. Kuva: Gregory Lenormand/DPPI
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Virolainen Ken Torn pääsi jo juhlimaan rallin EM-sarjan ERC3-junioriluokan mestaruutta sunnuntaina Tshekin osakilpailun päätteeksi. Myöhemmin illalla mestaruus vaihtui luokan kakkossijaan kabinetissa.

ERC3-luokan kuljettajat eivät ajaneet viimeistä erikoiskoetta, koska pätkä keskeytettiin tshekkikuljettaja Martin Vlcekin ulosajon jälkeen. Autokunnille, jotka eivät ajaneet pikataivalta, annettiin sama laskennallinen aika.

Alustavissa tuloksissa luokkavoiton oli ottamassa ranskalainen Jean-Baptiste Franceschi neljän sekunnin erolla espanjalaiseen Efren Llarenaan, joka kamppaili luokkamestaruudesta Tornia vastaan. Torn oli tuloksissa viides, mikä olisi riittänyt mestaruuteen. Llarenan tiimin tekemä protesti kuitenkin käänsi tilanteen päälaelleen.

Kilpailun tuomaristo teki sunnuntai-iltana päätöksen, joka muutti lopputulokset. Franceschin viimeisen erikoiskokeen aikaa korjattiin siten, että hänelle kirjattiin minuuttia heikompi laskennallinen aika. Syynä tähän oli se, että Franceschin autoon oli iskenyt tekninen vika ennen viimeistä erikoiskoetta.

Franceschi putosi lopputuloksissa neljänneksi, ja Llarena kuittasi luokkavoiton Barum-rallissa. Ykköstila nosti Llarenan luokan mestariksi vain yhden pisteen erolla Torniin.

Kabinettipäätös herätti kummastusta ja suoranaista ärtymystä sosiaalisen median puolella. Rallin EM-sarja antoi vielä maanantaiaamuna perustelut tuomiolle Twitterissä.

– Kävi ilmi, että J-B Franceschin autossa oli merkittävä tekninen vika ENNEN kuin erikoiskoe oli peruttu. Kilpailunjohtaja arvioi, että saman laskennallisen ajan antaminen ei olisi ollut reilua muita kilpailijoita kohtaan. Ymmärrämme, että jotkut teistä ovat harmistuneita, mutta voimme taata, ettei kukaan saa suosivaa kohtelua, ERC-sarja tviittasi.

ERC3-junioriluokan mestari saa huikean palkinnon, sillä hänelle tarjotaan Skoda Fabia R5 -auto kahteen EM-sarjan osakilpailuun kaudella 2020.

Kansainvälinen autoliitto FIA ei ole vielä vahvistanut lopullisia tuloksia. Tornilla on mahdollisuus valittaa tuomariston päätöksestä, mutta ilmeisesti virolainen ei vie asiaa pidemmälle.

– Kaikesta huolimatta olemme kiitollisia saamastamme tuesta sekä mahdollisuudesta olla mukana tässä sarjassa. Meillä oli paras tiimi tukenamme. Kohtasimme lukuisia uusia haasteita, joista keräsimme rutkasti kokemusta. Nähdään tulevissa ralleissa, Torn kertoi Facebookin välityksellä.

Lue myös nämä