Al-Rajhi, ruotsalainen Mattias Ekström ja viidesti kilpailun voittanut Nasser Al-Attiyah olivat omaa luokkaansa kisan 11. etapilla, jolla oli mittaa 275 kilometriä. M-Sport Fordia edustava Ekström oli koko porukan ykkönen, mutta Dacia-kuski Al-Attiyah ja Toyotalla ajava Al-Rajhi mahtuivat kahden minuutin sisään ruotsalaisen kärkiajasta.
Al-Rajhin kannalta merkittävää oli se, että kisan kärjessä ennen torstain osuutta ollut Henk Lategan ei pystynyt vastaamaan kolmikon vauhtiin hiekkadyyneillä. Lategan jäi lopulta reilut kymmenen minuuttia Ekströmin noteraauksesta, mikä tarkoitti sitä, että Al-Rajhi siirtyi kisan kärkeen ennen viimeistä etappia.
Al-Rajhilla on kokonaistilanteessa tuntuva kuuden minuutin johto Lateganiin ennen perjantain päätösetappia, jolla on mittaa vain 61 kilometriä. Saudiarabialainen on nyt äärimmäisen lähellä ensimmäistä voittoaan Dakarissa, joka järjestetään hänen kotimaassaan.
– Tiesin, että pystyn tähän. Luotin itseeni, hyökkäsin ja nautin menosta, Al-Rajhi raportoi etapin maalissa.
Kisassa toisena oleva Lategan ei ole myöskään voittanut Dakaria aiemmin. Näin ollen legendaarinen kisa saanee perjantaina uuden voittajan.
Torstain etapilla Lateganilla ei ollut yhtä hyvä lähtöpaikka kuin taaempana autoletkassa olleella Al-Rajhilla.
– Olimme hieman liian etupäässä ja tulimme maaliin heti ensimmäisen auton jälkeen. Rehellisesti sanottuna emme olisi voineet tehdä paljonkaan enemmän tänään. Yritin parhaani ja päädyimme etsimään ajouria ja välillä avasimme reittiä, Lategan totesi.

– Dakar on kuitenkin sujunut meiltä hyvin, ja meillä on ollut sekä ylä- että alamäkiä. Kaikkiaan olen tyytyväinen, miten asiat ovat sujuneet. Vielä on yksi päivä jäljellä ennen kuin pääsemme maaliin, eteläafrikkalainen Toyota-kuljettaja lisäsi.
Ekström jatkaa aavikkoseikkailussa kolmantena reilun 22 minuutin päässä kärjestä. Al-Attiyah on puolestaan neljä minuuttia Ekströmiä jäljessä.
Dakar-rallin tilanne etapin 11/12 jälkeen:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Yazeed Al-Rajhi | Toyota | 51.53.36 |
2. | Henk Lategan | Toyota | +6.11 |
3. | Mattias Ekström | Ford | +22.34 |
4. | Nasser Al-Attiyah | Dacia | +26.50 |
5. | Mitchell Guthrie | Ford | +59.26 |
6. | Mathieu Serradori | Century | +1.10.08 |
7. | Juan Yacopini | Toyota | +1.58.13 |
8. | Joao Ferreira | Mini | +2.15.59 |