Dakar-rallin yllä yhä tummia pilviä – ministeri väläytti jopa kisan perumista mahdollisen terroriteon vuoksi

Dakar-ralli
Dakar-rallin karavaani kulkee vielä vajaan viikon Saudi-Arabian aavikoilla. Kuva: ASO/Charly Lopez
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Dakar-rallin järjestäjät aikovat jatkaa klassikkokilpailua suunnitelmien mukaan, vaikka Ranskan ulkoministeri on väläytellyt Saudi-Arabiassa ajettavan kisan perumista.

Ministeri Jean-Yves Le Drian kertoi perjantaina, että kilpailun peruminen on ”yhä pöydällä” ennen vuodenvaihdetta tapahtuneen räjähdyksen vuoksi. Kilpailuun ilmoittautuneen Philippe Boutronin huoltoautossa räjähti, kun Boutron oli ajamassa viiden muun Sodicars-tallin jäsenen kanssa katsastuspaikalle Jeddan kaupungissa.

Ranskalainen Boutron sai räjähdyksestä vakavia vammoja molempiin jalkoihinsa, mutta muut autossa olleet eivät loukkaantuneet. Ranskan viranomaiset ovat ryhtyneet tutkimaan tapausta, ja ministerin mukaan kyseessä saattoi olla terroriteko.

– Ajattelimme, että kenties olisi parasta keskeyttää urheilutapahtuma, mutta järjestäjät olivat toista mieltä. Meidän pitää kuitenkin olla varovaisia. Vähintä oli se, että he vahvistivat turvallisuutta. Kysymys on yhä pöydällä, Le Drian kertoi ranskalaisen BFM TV -uutiskanavan haastattelussa.

Dakar-rallin johtaja David Castera vakuutti perjantai-iltana, että kilpailun keskeyttäminen ei ole tällä hetkellä suunnitteilla.

– Tapausta tutkitaan yhä. Ja kuten ministeri oikeutetusti sanoi, haluamme tietää, mitä tapahtui 30. joulukuuta, Castera kertoi.

Myös Saudi-Arabian viranomaiset tutkivat tapausta. Saudiarabialaiset arvioivat perjantaina, että räjähdys oli ennemminkin onnettomuus kuin pommin aiheuttama terroriteko.

– Meillä on vielä useita kysymyksiä, mutta emme vedä mitään johtopäätöksiä ennen kuin saamme vastaukset. Tällä hetkellä aiomme ajaa rallin loppuun, Castera alleviivasi.

Casteran mukaan Saudi-Arabian kisaisännyyttä tulevaisuudessa saatetaan arvioida, mikäli tutkimukset vahvistavat räjähdyksen terroriteoksi.

Dakarissa vietetään lauantaina lepopäivää pääkaupunki Riadin lähettyvillä. Kilpailu jatkuu sunnuntaina ja päättyy ensi viikon perjantaina Jeddaan.

Lähteet: Motorsport.com, AS, EFE

Katso alta video Dakarin kuudennelta etapilta. Kilpailun tilanne videon alla.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,396660″ ap mute ]

Dakar-rallin tilanne kuudennen etapin jälkeen:

 1. Nasser Al-Attiyah  Toyota 20.37.24
 2. Yazeed Al-Rajhi    Toyota   +48.54 
 3. Sebastien Loeb     BRX      +50.25
 4. Giniel de Villiers Toyota   +51.56
 5. Lucio Alvarez      Toyota +1.06.58 
 6. Jakub Przygonski   Mini   +1.16.25 
 7. Vladimir Vasiljev  BMW    +1.22.08 
 8. Orlando Terranova  BRX    +1.24.00 
 9. Martin Prokop      Ford   +1.30.30 
10. Sebastian Halpern  Mini   +1.42.25

Lue myös nämä

  • Uusimmat