Keskiviikon ohjelmassa oli niin sanotun maratonetapin jälkimmäinen osuus, jolla oli mittaa 420 kilometriä. Haastava erikoiskoe todellakin erotteli jyvät akanoista.
Ranskalaiskuljettaja Mathieu Serradori ajoi Century-kilpurillaan selvään etappivoittoon reilun kuuden minuutin erolla Dacian Nasser Al-Attiyahiin. Niin ikään Dacialla kilpaileva Sebastien Loeb täydensi päivän kärkikolmikon.
Qatarilainen Al-Attiyah kipusi kokonaistilanteen kärkeen, kun ennen keskiviikon pätkää kisan kärkisijoilla olleet Fordin Nani Roma ja Carlos Sainz menettivät rutkasti aikaa.
– Tämä oli todella rankkaa. Pää ja kroppa ottivat kunnolla osumaa. Mutta hyökkäsimme tosissaan alusta loppuun, Al-Attiyah sanoi.
– Auto on kunnossa, mutta minä olen ihan loppu. Kyse ei ole siitä, että olisin liian vanha, vaan siitä, että keho on joutunut koville – erityisesti niska, hän lisäsi.
Takaisin kisan johtoon nousseella Al-Attiyahilla on kokonaistilanteessa 12 minuutin etumatka Toyota-kuljettaja Henk Lateganiin. Roma putosi ykkössijalta kolmanneksi Lateganin perään.
Loeb puolestaan harppasi pari pykälää ylöspäin neljännellä tilalle. Hän on 23 minuutin päässä Dakar-rallin ykkössijasta.
Päivän suurin häviäjä oli Dakarin neljä kertaa valloittanut Sainz, joka jäi peräti 45 minuuttia Serradorin kärkinoteerauksesta. Espanjalaiskonkari on kokonaistilanteessa nyt seitsemäntenä, eroa kärkeen on kertynyt 39 minuuttia.
– Emme löytäneet reittipistettä, joten menetimme 15 minuuttia aikaa. Etsimme sitä kaikkialta. Tämä oli vaikea pätkä meille, totesi Sainz, jolle mätkäistiin myös 15 minuutin aikasakko.
Dakar-ralli jatkuu torstaina 346-kilometrisellä etapilla. Kilpailu päättyy lauantaina.
Dakar-rallin tilanne etapin 10/13 jälkeen:
| Sija | Kuljettaja | Auto | Aika |
|---|---|---|---|
| 1. | Nasser Al-Attiyah | Dacia | 41.39.50 |
| 2. | Henk Lategan | Toyota | +12.00 |
| 3. | Nani Roma | Ford | +12.50 |
| 4. | Sebastien Loeb | Dacia | +23.04 |
| 5. | Mathieu Serradori | Century | +33.42 |
| 6. | Mattias Ekström | Ford | +34.19 |
| 7. | Carlos Sainz | Ford | +39.09 |
| 8. | Lucas Moraes | Dacia | +39.21 |















