Quantcast

Citroen-pomo haluaa Loebin koko kaudeksi – ”Meidän on rakennettava pysyvä organisaatio”

Sebastien Loeb
Sebastien Loeb. Kuva: Citroen Racing/@World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb teki paluun MM-sarjaan Meksikon ja Korsikan osakilpailuissa. Suurvisiiri nähdään tällä kaudella varmuudella myös lokakuun Katalonian MM-rallissa.

Citroen tallipäällikkö Pierre Budar kuitenkin korostaa, että ensi kaudella moinen valikoitujen kisojen ajaminen ei enää välttämättä ole mahdollista. Budar haluaa mestarin takaisin joko koko kauden mittaisella kontrahdilla tai ei ollenkaan.

Loeb vakuutti Meksikossa johtamalla rallia, mutta lopulta 44-vuotias konkari jäi viidenneksi. Korsikalla Loeb nakutti pohja-aikoja, mutta keskeytti ulosajon vuoksi.

– En halua uudestaan tehdä niin, että hän ajaa vain joitain ralleja. Hän lopetti rallin aikoinaan jostain syystä, joten en tiedä, miten voisimme aloittaa hänen kanssaan uudestaan. Ehkä tästä oli tullut hänelle jo tylsää, Budar sanoo MotorsportWeek-sivustolla.

– On hyvä idea, jos Seb ajaa täyden kauden. Minusta ei kuitenkaan ole hyvä idea enää jatkossa, jos meillä on kuskeja, jotka ajavat vain joitain ralleja. Meidän on rakennettava pysyvä organisaatio.

Kaudella 2018 Loebilla on koko kauden kattava sopimus Peugeotin rallicross-tallin kanssa. Belgian osakilpailussa pari viikkoa sitten ranskalainen otti kauden avausvoittonsa. Loeb on ajanut myös Dakar-rallin jo monta kertaa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat