Quantcast

Brittitoivolla viimeinen tilaisuus rallin MM-sarjassa – suomalaiskuskit kantona kaskessa

Jon Armstrong toivoo olevansa seuraava brittikuljettaja, joka raivaa tiensä rallin MM-sarjan huipulle.
Jon Armstrong
Jon Armstrong. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Armstrong, 27, sijoittui viime vuonna toiseksi MM-sarjan JWRC-junioriluokassa. Tuolloin hän taipui mestaruuskamppailussa Sami Pajarille, joka sai tittelistä palkinnoksi arvokkaan ajopaketin tämän vuoden MM-sarjaan.

Pohjois-Irlannista kotoisin oleva Armstrong sai hyvän startin tähän kauteen, kun hän ajoi voittoon junnuluokan avauskisassa Ruotsin MM-rallissa.

– En odottanut voittoa Ruotsissa. Meillä oli hieman tuuriakin, kun muilla oli ongelmia. Mutta hoidimme oman hommamme hyvin, ajoimme fiksusti ja näytimme vahvaa vauhtia. Ja pystyimme lyömään suomalaiskuskin (Lauri Joona) lumirallissa, joten voitosta tuli loistava fiilis, Armstrong kertoo Motorsport News -lehdessä.

Armstrong ja Joona kävivät Ruotsissa kovan väännön ykkössijasta. Joona taipui kamppailussa lopulta 2,7, sekunnin erolla. Luokassa eniten pohja-aikoja tehtaillut Pajari keskeytti kisan kertaalleen, minkä vuoksi hän ei ollut mukana kärkitaistossa.

JWRC-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua, kun pisteistä ajetaan Kroatian MM-rallissa.

– Tarvitsemme lisää vahvoja tuloksia, koska minulla on vaikeuksia saada rahoitusta kisojen ajamiseen – saati testaamiseen. Tiedän sen, että voin voittaa ralleja ilman testejä, mutta jokaisen palasen on loksahdettava kohdalleen, Armstrong toteaa.

Armstrong painiskee samojen talouspuolen ongelmien kanssa, joihin useimmat rallikuljettajat törmäävät uransa aikana. Britin tavoitteena on, että hän kaappaa JWRC-tittelin tällä kaudella, mikä avittaisi urakehityksessä. Urakkaa ei tosin helpota yhtään se, että samassa luokassa on kaksi vahvaa suomalaiskuljettajaa: Pajari ja Joona.

– Tämä on todennäköisesti minulle ”tulos tai ulos -kausi”. Minulla ei ole mitään käryä ensi vuoden suunnitelmista. Kaikki riippuu saamastani tuesta. Mutta jos voitan juniorimestaruuden tänä vuonna, se toisi minulle neljä täysin maksettua WRC2-kilpailua seuraavalla kaudella. Minun pitää voittaa mestaruus tänä vuonna, jotta pääsen eteenpäin, Armstrong sanoo suoraan.

– Ikäni puolesta alan olla ylärajoilla, jolloin pitäisi päästä ylempään luokkaan MM-sarjassa. Aion näyttää potentiaalini, mutta huipulle on vielä pitkä matka. Lyhyen tähtäimen tavoitteena on päästä WRC2-luokkaan, mutta päätavoitteekseni olen asettanut WRC-auton, jolla voin näyttää arvoni.

Lue myös nämä

  • Uusimmat