Belgian MM-rallin reitti julki – MM-kauden huipennus legendaarisissa F1-maisemissa

Thierry Neuville
Belgian oma poika Thierry Neuville tähditti Ypres-rallia vuonna 2019. Kuva: Club Superstage
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Belgian Ypres-rallin järjestäjät ovat julkistaneet historiallisen MM-osakilpailunsa aikataulun ja reitin.

Belgiassa ajetaan ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan pisteistä marraskuussa. Belgia lisättiin kesällä koronan runtelemaan MM-kalenteriin, ja Ypres-ralli saa kunnian toimia kauden viimeisenä osakilpailuna pandemian vuoksi perutun Japanin kisan sijaan.

Belgian MM-rallissa ajetaan yhteensä 23 erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa noin 290 kilometriä. Kilpailussa on neljä uutta erikoiskoetta, mutta muut pätkät ovat tuttuja viime vuoden Ypres-rallista. Suurimmalle osalle MM-sarjan tähdistä kilpailu on kuitenkin täysin uusi.

Kilpailu käynnistyy perjantaina 20. marraskuuta, jolloin ajetaan viisi ensimmäistä erikoiskoetta päivänvalossa ja neljä viimeistä auringon laskeuduttua. Mikäli keli on kostea, Ypresin kaupungin ympäristön asvalttipätkät ovat varmasti mudan ja muun lian liukastamia etenkin toisella ajokerralla. Pimeys lisää haastetta entisestään.

Lue myös: Tommi Mäkiseltä paljastus: MM-sarja olisi voinut jatkua aiemmin, mutta kilpailijatiimi halusi keskittyi muihin kisoihin

Lauantain ohjelmassa on yhteensä kymmenen pikataivalta. Watoun, Dikkebusin, Westouter-Boeschepen, Middelhoek-Mesenin ja Zillebeken erikoiskokeet ajetaan ensimmäisen kerran läpi ennen päivähuoltoa ja toistamiseen iltapäivän ja illan aikana. Kaksi viimeistä pätkää ajetaan jälleen lisävalojen kanssa.

Sunnuntaiaamuna on aikainen herätys, sillä autokunnilla on edessä 300 kilometrin siirtyminen Ypresistä maan itäosaan Span F1-radan maisemiin. Radalla ja sen lähistöllä ajetaan yhteensä neljä erikoiskoetta. Kilpailun ja koko MM-rallikauden päättävä Power Stage -erikoiskoe päästellään Span radalla. Power Stage -pätkällä on mittaa vajaat 12 kilometriä.

Katso alta kooste Viron MM-rallin viimeisten erikoiskokeiden kohokohdista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,348840″ ap mute]

 

Span radalla ajetaan myöhemmin samana päivänä myös rallicrossin MM-sarjan pisteistä.

Ypres-rallin päätöspäivän erikoiskokeet sijaitsevat lähellä Hyundai-tähti Thierry Neuvillen kotipaikkaa, St. Vithin pikkukaupunkia. Neuville voitti Ypres-rallin kaksi vuotta sitten ja viime vuonna hän oli mukana oheisluokassa Hyundain WRC-autolla.

Hyundaita edustava Craig Breen puolestaan voitti Ypres-rallin viime vuonna. Esapekka Lappi osallistui kisaan Skoda Fabia S2000 -autolla vuonna 2014, jolloin hänelle tuli keskeytys ulosajon vuoksi.

Belgian MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Perjantai 20.11.

09.31. Testierikoiskoe: Langemark (9,81 km)
14.38 EK1: Zonnebeke 1 (9,48 km)
15.31 EK2: Wijtschate 1 (12,61 km)
16.09 EK3: Kemmelberg 1 (13,09 km)
16.59 EK4: Reninge 1 (11,82 km)
17.36 EK5: Vieteren (10,87 km)
19.07 Huoltotauko
20.08 EK6: Zonnebeke 2 (9,48 km)
21.01 EK7: Wijtschate 2 (12,61 km)
21.39 EK8: Kemmelberg 2 (13,09 km)
22.27 EK9: Reninge 2 (11,82 km)

Lauantai 21.11.

10.38 EK10: Watou 1 (14,02 km)
11.39 EK11: Dikkebus 1 (12,53 km)
12.20 EK12: Westouter-Boeschepe 1 (20,33 km)
13.08 EK13: Middelhoek-Mesen 1 (7,95 km)
13.46 EK14: Zillebeke 1 (14,37 km)
14.58 Huoltotauko
16.08 EK15: Watou 2 (14,02 km)
17.09 EK16: Dikkebus 2 (12,53 km)
17.50 EK17: Westouter-Boeschepe 2 (20,33 km)
18.38 EK18: Middelhoek-Mesen 2 (7,95 km)
19.16 EK19: Zillebeke 2 (14,37 km)

Sunnuntai 22.11.

10.08 EK20: Circuit de Spa (10,59 km)
11.04 EK21: Ster (9,25 km)
11.49 EK22: Bellevaux (14,62 km)
13.18 EK23: Circuit de Spa (11,81 km) *Power Stage

Lue myös nämä