Australian MM-ralli vaarassa peruuntua kokonaan – ”Tuskin kukaan tietää, missä voidaan ajaa”

Kuvituskuva. Kuva: M-Sport Ford

Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa riehuvat metsä- ja maastopalot saattavat tehdä muutoksia ensi viikolla ajettavaan Australian MM-ralliin. Pahimmassa tapauksessa koko kilpailu voidaan perua.

Metsäpalot ovat piinanneet Australian itärannikoa jo parin kuukauden ajan. Tilanne on muuttunut pahempaan suuntaan tällä viikolla. Helteiset ja tuuliset olosuhteet ovat edesauttaneet palojen leviämistä.

Rallijärjestäjät tiedottivat lauantaina, että MM-rallin yhteyteen kaavailtu kansallinen kilpailu on peruttu palojen vuoksi.

– Tilanne Coffs Harbourin alueella on pahentunut yön aikana, ja tiedämme jo tässä vaiheessa, että tilanne on vaikuttanut joihinkin ralliteihin. Niitä ei saada käyttökuntoon ajoissa, järjestäjät ilmoittivat lauantai-iltapäivänä paikallista aikaa.

Järjestäjät kuitenkin kertoivat, että MM-sarjan osakilpailun suunnitelmaan ei ole tehty muutoksia. Ralliorganisaatio seuraa tilannetta tarkkaan ja on jatkuvassa yhteydessä paikallisten viranomaisten kanssa.

Katso alta Australian MM-rallin ennakko. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Tiettävästi palot ovat vaikuttaneet ainakin Nambuccan kaupungin lähellä ajettaviin Welshs Creekin ja Utungunin erikoiskokeisiin. Palojen pelätään leviävän entisestään ensi viikon alkupuolella.

Järjestäjät tiedottavat lisää tilanteesta ensi viikon alussa ennen nuotitusjakson alkua.

Lue myös: Rallin MM-sarjan finaalissa vielä yksi mestaruus jaossa – tämä kaikki sinun pitää tietää Australian MM-rallin reitistä

– Tuskin kukaan tietää täysin sitä, millä erikoiskokeilla voidaan ajaa. Ajan kilpailussa nolla-autoa, enkä tiedä lopullisia seurauksia. Mutta tiedän sen, kuinka kovasti organisaatio tekee töitä pitääkseen tapahtuman elossa, kilpailuun nolla-auton kuljettajaksi pestattu Shaun Dragona kirjoittaa Australian MM-rallin Facebook-sivuilla.

Paikallisten mediatietojen mukaan palot ovat vaatineet kolme kuolonuhria. Viisi henkilöä on kateissa ja 40 loukkaantunut. Palot ovat tuhonneet kaikkiaan yli 150 asuinrakennusta. Viimeisimpien tietojen mukaan Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa on peräti 74 erillistä metsä- ja maastopaloa.

Seuraa Rallit.fitä Facebookissa ja tiedät, mistä rallimaailmassa puhutaan!

Australian MM-ralli on kauden viimeinen osakilpailu. Toyotan Ott Tänak on jo varmistanut kuljettajien maailmanmestaruuden, mutta Hyundai ja Toyota taistelevat yhä valmistajien mestaruudesta.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja