Andreas Mikkelsen Australian MM-rallissa. Kuva: Hyundai Motorsport GmbH.

Australian MM-ralli seuraa Suomen esimerkkiä

Tykkää uutisesta

Rallin MM-kausi huipentuu radikaalisti uudistuvassa Australian MM-rallissa marraskuussa.

Australian MM-rallin järjestäjät ilmoittivat tällä viikolla, että kilpailun reitti muuttuu merkittävästi viime vuodesta. Erikoiskokeista vain kahdeksan on tuttuja edelliskaudelta. Rallissa ajetaan kaikkiaan 24 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 317 kilometriä.

Australian MM-osakilpailu on ottanut mallia Suomesta, missä kilpaillaan uudistetulla reitillä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

– Odotamme innoissamme kilpailua ja sitä, että miehet ja koneet pistetään koetukselle uudella reitillä, Australian MM-rallin puheenjohtaja Ben Rainsford sanoo.

Rallissa ajetaan 16 uutta erikoiskoetta, joilla käytetään uusia tieosuuksia tai joilla ajetaan entuudestaan tutuilla teillä päinvastaiseen suuntaan. Rallin pisin erikoiskoe on 28,84 kilometriä pitkä Argents Hill Reverse, jonka teistä yli puolet on ollut aiemmin Nambuccan vaativalla pikataipaleella.

Australian MM-ralli ajetaan 15.-18. marraskuuta.

Keskustele uutisesta:

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja

Lue myös:

Suomalaisilta rallifaneilta huikea tempaus ennen MM-rallia Jämsäläislähtöisistä rallifaneista koostuva yhteisö Rallirinki toteuttaa ainutlaatuisen projektin tällä viikol...
Paineet sysätty Toyotan WRC-tiimille – Latvala: Toivottavasti kehityksemme riittää Jari-Matti Latvala ei starttaa henkseleitä paukutellen viikon kuluttua käynnistyvään Suomen MM-ralliin. Se on...
Jari-Matti Latvalan jatko rallin MM-sarjassa uhattuna – ”Kova halu jatkaa lajin parissa&... Toyotan konkarikuski Jari-Matti Latvalan kausi rallin MM-sarjassa on ollut todella vaisu. Takana on jo viisi p...
Tänak itseluottamus tapissa Suomen MM-ralliin – ”Teemme kaikkemme voiton eteen” Toyotan virolaiskuski Ott Tänak voitti näytöstyyliin viime viikonloppuna Otepään ja Tarton kaupunkien ympärist...
Huttunen taipui Pietariselle Rally Estoniassa – ”Olemme menossa säätöjen kanssa oikeaan ... Viikonloppuna Virossa ajettu kaksipäiväinen Rally Estonia oli Jari Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedol...
Rally Estonia: Tänak johdossa, Pietarinen ja Huttunen R5-luokan ykköstähdet Rally Estonia starttasi perjantaina muhkealla 11 erikoiskokeen rypistyksellä. Kisaa johtaa isäntämaan WRC-täht...
Autosport: Sebastien Ogier ajaa syyskuussa DTM-sarjassa Rallin MM-sarjan viisinkertainen mestari Sebastien Ogier ajaa vielä tänä syksynä kilpaa rata-autoilun DTM-sarj...
Video: Suninen lennätti WRC-Fordia – paljasti kehityskohteensa Teemu Suninen aloitti perjantaina valmistautumisensa Suomen MM-ralliin, joka pärähtää käyntiin vajaan kahden v...

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja

Tykkäykset