Asunmaa ykkönen Riihimäen SM-rallissa – Lindholmille karmea takaisku päätöspätkällä

Teemu Asunmaa nappasi kauden 2022 ensimmäisen voittonsa Riihimäellä lauantaina.
Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Asunmaa tykitti kahdeksan erikoiskoetta käsittäneen kauden toisen SM-rallin voittoon 22,3 sekunnin erolla ennen toista Skoda-kuskia Mikko Heikkilää.

– Se riitti sitten. Oli vähän pitkä erikoiskoe tämä viimeinen ajella tarkasti. Emil oli ulkona ja muutkin olivat käyneet syvällä. Vähän varmistellen tulin viimeisen pätkän. Jos meinataan Suomen mestaruudesta ajaa, pitää aloittaa hommat jossain vaiheessa, Asunmaa totesi Moottoriurheilu.tv:n Youtube-lähetyksessä.

Kauden ensimmäisen SM-rallin Rovaniemellä tammikuussa voittanut Emil Lindholm koki rajun takaiskun jouduttuaan keskeyttämään viimeisellä erikoiskokeella. Lindholm oli vielä kuudennella pätkällä kisan jaetulla kärkisijalla Asunmaan kanssa, mutta hävisi rutkasti toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Lopulta kisa meni pilalle ulosajon takia.

– Väärä nuotti siihen paikkaan. Ei siitä sitten selvitty. On ollut tosi vaikea päivä. On ollut hyviä hetkiä, mutta muutama huonompi hetki vei hyvän tuloksen. Ralli on rehellistä peliä, kun joka mutka pitää selvittää, liki kymmenen minuuttia pohjille hankivisiitin jälkeen hävinnyt Lindholm kuittasi.

– Emilillä oli vehkeet väärällä alueella. Se oli semmoinen pitkä oikea alkupäässä pätkää, joka kirrasi paljon. Ihan kiva, että ei tarvinnut ajaa enää kilpaa sen jälkeen. Ei vaan nähnyt mitään. Hatunnosto Teemulle. Tempaisi aika kovaa edellisen pätkän. Hyvät pisteet silti saatiin, kakkostilan napannut Heikkilä puolestaan totesi.

Kolmanneksi kilpailussa nousi päätöspätkällä Juha Salo, joka kärsi kisan aikana muun muassa yhden aikasakon vilppilähdöstä. Eroa kärkeen jäi 38,9 sekuntia.

– Kaikkien omien sählinkien jälkeen tämä on loistava tulos. Parista munauksesta maksettiin iso hinta. Siihen olen tyytyväinen, että saimme ajettua hyviä aikoja, Salo kuittasi.

Viime kauden MM-sarjan juniorimestari Sami Pajari debytoi R5-auton ratissa komeasti nappaamalla neljännen sijan. Pajari kukisti virolaiskuski Egon Kaurin vajaan kahden sekunnin turvin.

Volkswagenilla kaasutellut Aleksi Röyhkiö oli kiinni jopa kolmannessa sijassa, mutta pieni hankivierailu viimeisellä pätkällä vesitti aikeet. Röyhkiö oli lopulta kisan kuudes.

– Ajettiin ihan saatanan pitkälle hankeen, perkele. Tämä kisa meni nyt pilalle sen takia. Ei voi mitään. Harmittaa tosi paljon, Röyhkiö manasi.

SM3-luokassa ykköstilalle ajoi Lauri Joona. Laina-autolla kurvaillut Roope Korhonen oli toinen vajaat 15 sekuntia Joonan takana. Kolmossijan luokassa pokkasi Jussi Lindberg. SM2-luokassa Peugeotilla ajanut Jaakko Lavio oli ykkönen lyöden Mitsu-kuski Ville Hautamäen puolella minuutilla.

Riihimäen SM-rallin lopputulokset:

 1. Teemu Asunmaa   Skoda   57.49,8
 2. Mikko Heikkilä  Skoda     +22,3
3. Juha Salo Skoda +38,9
4. Sami Pajari Ford +53,7
5. Egon Kaur VW +55,4
6. Aleksi Röyhkiö VW +1.00,4
7. Niclas Grönholm Skoda +1.47,0
8. Anssi Valkonen Skoda +1.48,5
9. Riku Tahko Hyundai +2.05,4 10. Lauri Joona Ford +2.08,1
11. Roope Korhonen Ford +2.22,6
12. Jussi Lindberg Ford +3.01,8
13. Jaakko Lavio Peugeot +3.56,0
14. Ville Hautamäki Mitsu +4.25,7
15. Mikko Lehti Opel +4.49,5
16. Ville Ruokanen Ford +4.55,8

Lue myös nämä