Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Mikkelin ympäristössä Etelä-Savon nopeilla teillä. SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa nousi lauantain ensimmäisen huoltotauon jälkeen yleiskilpailun viidenneltä sijalta toiseksi avaten samalla pistetilinsä kuluvan kauden osalta.
Mikkelin SM-rallissa ajettiin perjantaina yksi lyhyt yleisöerikoiskoe ja kilpailun varsinaiset ratkaisut nähtiin ja koettiin lauantaina, kun ohjelmassa oli kuusi erikoiskoetta. Hannu’s Rally Teamin Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa ei lauantain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella löytänyt parasta vauhtiaan, vaan ensimmäiselle huoltotauolle saavuttaessa kaksikon sijoitus oli viides. Eroa kilpailua johtaneeseen Kalle Rovanperään nähden oli kertynyt jo puoli minuuttia.
– Aamu oli aika takkuinen, pari ensimmäistä erikoiskoetta ei oikein lähtenyt. En tiedä mikä siinä oli. Kalle pääsi siinä sitten karkuun, Asunmaa kertaa kilpailun kulkua.
Ensimmäisen huoltotauon jälkeen, neljännellä erikoiskokeella, Asunmaa kellotti toiseksi nopeimman ajan ja tässä vaiheessa näytti siltä, että taistelua tultaisiin käymään kolmannesta sijasta Nikolai Grjazinia vastaan. Toisena ollut Eerik Pietarinen kun oli jo 18 sekuntia edellä.
Viidennellä erikoiskokeella Asunmaa löi Pietarisen 4,8 sekunnilla ja kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle ajetut pohja-ajat nostivat alavutelaisen kuitenkin lopulta toiseksi 12,5 sekunnin turvin.
– Pikkuhiljaa parannettiin. Siistittiin ajoa ja yritettiin vähän rohkeammin ajaa. Sittenhän se lähti kulkemaan pikku hiljaa paremmin. Kaksi viimeistä erikoiskoetta vähän jännitti, että miten se toimii, kun ei ole vähään aikaan spoorissa ajanut. Hyvinhän se meni, piti vaan urissa ja kaasun pohjassa. Ihan jees. Ei mikään paras päivä minun ralliuralla, mutta tulipahan ajettua. Kauden ekat pisteet ja tästä on hyvä jatkaa Joensuuhun, Asunmaa hymyili rallin maalissa.
Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, Itäralli, ajetaan Joensuun ympäristössä lauantaina 3. maaliskuuta.