Argentiinan MM-rallin kohtalo näyttää synkältä koronaviruksen takia – ”Kisan siirtäminen on hyvin hankalaa”

Argentiinan MM-ralli
Argentiinan MM-ralli on suuressa vaarassa peruuntua koronaviruksen takia. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Koronavirus aiheuttaa suurella todennäköisyydellä huhtikuun loppuun merkityn Argentiinan MM-rallin perumisen. 

Argentiinan rallin nokkamies David Eli kertoo paikallisen Cadena 3 Motorin sivuilla, että päätös rallin ajamisesta tehdään huomenna perjantaina.

– Meidän deadline on perjantai, jotta enempää ongelmia ei aiheudu. Päätös on lopullinen, oli se sitten suuntaan tai toiseen. Päätös pitää kuitenkin tehdä ennen viikonloppua, Eli kertoo.

Argentiinan rallin johtajan tiimi keskustelee tietenkin paikallisten sekä kansallisten viranomaisten kanssa tilanteesta. Argentiinassa koronavirukseen sairastuneiden lukumäärä oli keskiviikkona 21. Jo aiemmin kuitenkin MotoGP-kilpailu siirrettiin marraskuulle. MotoGP:tä piti ajaa Argentiinassa viikkoa ennen WRC-tapahtumaa.

– Me kunnioitamme tietenkin sitä, mitä viranomaiset meille kertovat. En oikein tiedä, onko mitään muuta vaihtoehtoa kuin peruminen. Vielä en voi kuitenkaan vahvistaa, perutaanko ralli vai ei, Eli sanoo.

Katso alta, mitä Meksikon MM-rallissa on luvassa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,331716″ ap mute ]

 

Kuten Elin kommentista huomaa, on peruminen käytännössä ainoa vaihtoehto, sillä WRC-kalenterin muokkaus kesken kauden on hyvin hankala operaatio. Yksi vaihtoehto olisi yrittää ajaa Argentiinan ralli ilman yleisöä, mutta myös tämän Eli kokee käytännössä mahdottomaksi.

– Sitä että ajaisimme ilman yleisöä Argentiinassa ei voi edes ajatella. Ihmiset Cordoban alueella keksivät kyllä keinot soluttautua pätkille läpi puuston ja kasvien. Ei tuollaista vaihtoehtoa ole olemassa, että ajaisimme ilman yleisöä, Eli huomauttaa.

– Kisan siirtäminen on hyvin hankalaa, koska WRC:n kalenteri on hyvin mutkikas logistisesti. Ei ole helppoa tehdä päätöstä nopeasti, kun huomioon pitää, ottaa että se vaatii 70-80 merikontin siirtelyä. Näitä operaatioita olemme miettineet viime huhtikuusta asti. Jos näitä kuljetusoperaatioita ryhtyy muokkailemaan, niin seuraukset voivat olla tuhoisia, Eli jatkaa.

Rallin MM-sarja jatkuu tällä viikolla Meksikossa. Argentiina on seuraava osakilpailu, sillä jo ennen kauden alkua Chilen ralli piti perua poliittisten levottomuuksien vuoksi.

Lue myös: Toyota-tähti suosikkina Meksikon MM-ralliin – hämmentääkö Hyundain osa-aikainen kuljettaja kärkikamppailua?

 

Lue myös nämä

  • Uusimmat