Aleksi Röyhkiölle tärkeää oppia ensimmäisestä MM-rallista

Aleksi Röykiö
Aleksi Röykiö. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viikonvaihteessa ajettu Suomen MM-ralli oli Aleksi Röyhkiölle haastava kokemus. Monipäiväinen kilpailu tarjosi hyvän lopputuloksen, mutta toi alussa myös epäonnistumisen tunteita. Röyhkiö sijoittui JWRC-luokassa lopulta neljänneksi.

Röyhkiö, 19, kilpaili kovassa seurassa Junior WRC -luokassa, joka vilisee nuoria ja kansainvälisiä rallilupauksia. Kilpailun avauspäivän jälkeen ylöjärveläinen oli seitsemäntenä, kun mukana luokassa oli kaikkiaan 14 kuljettajaa.

– Alkupätkät näyttivät, kuinka kovaa luokassa ajetaan, vaikka tie oli jo kulunut urille. En saanut toivottua vauhtia päälle kisan alkupuoliskolla. Muutamia osumia tuli kiviin, jotka olivat nousseet esiin. Hankala aloitus, Röyhkiö myönsi.

Toisena päivänä Ford Fiesta -kuskin sijoitus nousi viidennelle tilalle, kunnes öljypohjan hajoaminen Kakariston erikoiskokeella toi aikasakkoa ja pudotti yhden sijan.

MM-rallin vaativuudesta kärsivät myös kilpakumppanit, minkä myötä Röyhkiön ja kartanlukija Ville Mannisenmäen sijoitus nousi päätöspäivän alussa takaisin viidenneksi.

Katso alta kooste Suomen MM-rallin JWRC-luokan tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,274881″ ap mute ]

 

Sunnuntain erikoiskokeet sujuivat vauhdillisesti hyvin ja EK-sijoitukset olivat sijoilla 3-4, minkä ansiosta Röyhkiön sijoitus nousi ajamalla vielä yhdellä pykälällä. Maalissa JWRC-luokan neljäs sija oli hyvä lopputulos, jonka lisäksi mukaan kertyi paljon tärkeää oppia tulevaisuutta varten.

– Kisaan lähdettiin sillä asenteella, että pyritään saamaan kaikki kilometrit talteen ja jatkuvasti opittaisiin uutta. Ei pystytty olemaan kilpailukykyisiä perjantaina eikä lauantaina, mutta sunnuntaina ajaminen oli jo paremmalla tasolla.

– Luokan kärkikuskien todella kova vauhti tuli yllätyksenä, mutta eihän se ihme ole, koska MM-tason kilpailussa oltiin. Tämän kokemuksen jälkeen jatketaan kovaa työntekoa, jonka avulla pyritään uralla eteenpäin askel askeleelta, Röyhkiö järkeili.

Artikkelia korjattu 7.8. kello 13.30: Röyhkiötä ei lopulta palkittu parhaan suomalaisen ensikertalaisen palkinnolla, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Palkinnon sai lopulta Lauri Joona järjestäjien huomattua virheen.

Lue myös nämä