Aleksi Röyhkiö sai tärkeitä vinkkejä rallikonkarilta ennen SM-osakilpailua

Aleksi Röyhkiö
Aleksi Röyhkiö. Kuva: Jari Kohonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolan ympäristössä, mistä Aleksi Röyhkiö lähtee hakemaan Ford Fiestalla SM3-luokan kärkipaikkaa.

Kouvolan osakilpailusta 20-vuotiaalla Röyhkiöllä on hyvät muistot, sillä kaksi vuotta sitten nuorukainen ylsi tässä kisassa ensimmäistä kertaa SM-tasolla podiumille.

– Meidän tiimissä on tehty paljon töitä kesän aikana, joten luottavaisena lähdetään jälleen Kouvolan vauhdikkaille teille, Röyhkiö totesi.

– Eniten kehitystä on saatu aikaan nuotituksen kanssa. Nyt nuotti on sellaisella tasolla, että luottamus siihen on kohdallaan. Saimme tärkeitä vinkkejä ammattilaiskartturi Mikko Markkulalta, Röyhkiö kiitteli.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ajavat vielä rallin oman shakedown-pätkän perjantaina iltapäivällä nuotitusjakson jälkeen.

Sarjapisteissä kolmantena oleva Röyhkiö omaa vielä mahdollisuudet jopa mestaruuteen saakka, vaikka toinen Ford Motorcraft -tiimin kuski Lauri Joona on pistetaulukossa vahvoilla.

Kouvolan SM-ralli käynnistyy lauantaina kello 10. Päivän aikana ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 106 kilometriä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat