Aki Sahila pettyi tulokseensa Etelä-Ranskassa: ”Jämäpisteillä ei ole oikein merkitystä”

Aki Sahila
Aki Sahila. Kuva: Bastien Roux
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Aki Sahila joutui tyytymään kuudenteen sijaan Peugeot 208 -rallicupin osakilpailussa Etelä-Ranskassa.

Sahila oli valmistautunut hyvin Antibes-ralliin, mutta kisan alku oli hänelle sarja-avauksen tapaan vaikea.

– Lauantain aamupäivän lenkki oli kyllä huono. Kakkospätkällä tuli rengasrikko, ja loppuvaiheessa pyörä pomppasi kokonaan pois vanteelta, joten ihan tyhjällä renkaalla ajettiin loppuun. Kolmospätkällä vuorostaan alkupuoliskolla kurvissa loppui kääntövarat kesken ja pyörähdettiin. Siinä venkslatessa menikin aikaa paljon, Sahila kertasi lauantain tapahtumia.

– Jo ensimmäisellä huoltotauolla mietittiin, että podiumille ei ole mitään mahdollisuuksia enää. Kyllähän se tuntui pahalta, eikä auttanut kuin ajaa sen jälkeen minkä pystyy.

Avauspäivän toiselle lenkille olosuhteet kuitenkin muuttuivat sateen myötä, ja tämä näytti sopivan suomalaiselle. Kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle syntyikin toiseksi ja kolmanneksi nopeimmat ajat.

– Sade pelasti huollon jälkeen. Kun olosuhteet ovat vaikeat, sitten ollaan vahvoilla, jos vertaa muihin. Silloin ei enää jääty montaa sekuntia pohjista.

Sunnuntain erikoiskokeille Sahila toivoi sateisempaa keliä, mutta tien pinnat pysyivät kuivina lähes koko päivän.

– Aamupäivällä oli ihan kuivaa, mutta sitten Turinin erikoiskokeella oli vähän märkiä varjopaikkoja. Laitettiin sadekelin säädöt ja olikin kuivempaa, joten ei ihan optimi, Sahila manasi.

– Oli todella paljon kaikenlaisia ongelmia, että ei tosikaan. Auto kyllä toimi muuten hyvin, mutta säätöjen kanssa pitää joskus tehdä kompromisseja. Nyt ei osunut.

Viimeisillä erikoiskokeilla mänttäläinen sai vielä taisteltua itsensä lopputuloksissa kuudenneksi, mutta sekään ei nuorukaisen mieltä lämmittänyt.

– Ei näillä jämäpisteillä oikein ole merkitystä. Kun kaksi cupin huonointa tulosta lasketaan pois, niin ne ovat nämä ekat kisat. Nyt sitten pitää muissa kisoissa onnistua, eli vaikea on tilanne. Kaikissa viidessä jäljellä olevassa pitäisi ajaa podiumille.

Edellisistä kausista poiketen tänä vuonna 208 Cupissa ajetaan jopa viisi asvalttikisaa ja ainoastaan kaksi sorakilpailua.

– Meille sopii sora enemmän, koska paikalliset osaavat asvaltilla ajamisen todella hyvin, totesi Sahila.

Sahilan kausi jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua, kun vuoden tauon jälkeen sarjaan paluun tekevä Rallye Vosges pyörähtää käyntiin Koillis-Ranskan asvaltilla.

Lue myös nämä