Kalle Rovanperä itseluottamus tapissa Viron MM-ralliin – ”Nautin aina nopeista erikoiskokeista”

Kalle Rovanperä starttaa kovalla itseluottamuksella ensi viikolla käynnistyvään Viron MM-ralliin.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä juhli Virossa viime vuonna. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime vuonna Rovanperä otti MM-uransa ensimmäisen voiton juuri Virossa. Sen jälkeen voittoja on napsunut vielä viisi lisää, joista peräti neljä tämän kauden kuudesta startista. Viron nopeille sorateille Rovanperä lähtee jälleen ensimmäisenä autona, joten perjantaina on luvassa irtosoran auraamista.

Jo Portugalin MM-rallissa toukokuussa Rovanperä kuitenkin todisti, että pystyy voittamaan myös ensimmäiseltä lähtöpaikalta.

– On mukavaa palata Viroon, sillä viime vuoden voittoni siellä oli erityinen. Se viikonloppu oli meiltä äärimmäisen vahva. Tänä vuonna tilanne on hieman erilainen, koska MM-sarjan johtajana auraamme tietä, Rovanperä sanoo.

– Toivottavasti pystymme kuitenkin jälleen ajamaan hyvän tuloksen. Nautin aina, kun pääsee ajamaan nopeita ja jouheita erikoiskokeita. Sellaiset pätkät ovat aina sopineet minulle.

Uusilla Rally1-hybridiautoilla ajetaan ensi kertaa nopeilla sorapätkillä. Rovanperä testasi yhden päivän Virossa ja ajoi puolikkaan testipäivän myös Toyotan omalla testialueella Keski-Suomessa.

– On tosi tärkeää, että fiilis on luottavainen, kun ajaa tuollaisilla vauhdeilla. Teimme testeissä paljon töitä ja yritimme saada säädöt mieleisiksi.

Rovanperän tallikaveri Elfyn Evans voitti edellisen nopean sorakisan Suomessa viime lokakuussa. Myös walesilainen korostaa testien onnistumisen tärkeyttä.

– Kyseessä on ensimmäinen nopea ralli näillä autoilla. Testit ovat todella tärkeässä roolissa. Olen aina nauttinut nopeista kisoista. Niissä ralleissa on tärkeintä, että tunnet olosi luottavaiseksi. Toivottavasti pystymme ajamaan ehjän kilpailun,  Evans summaa.  

Katso alapuolelta, mitä Viron MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä