
Toyotan Esapekka Lappi avasi Suomen MM-rallin legendaarisella Harjun kaupunkierikoiskokeella seitsemänneksi parhaalla ajalla.

Ensimmäistä kertaa Rally1-luokituksen autolla kilpaileva Jari Huttunen oli yllättävän kovassa iskussa Suomen MM-rallin avanneella Harjun yleisöpätkällä torstai-iltana.

Toyotan Kalle Rovanperä avasi Suomen MM-rallin legendaarisella Harjun kaupunkierikoiskokeella neljänneksi parhaalla ajalla.

Esapekka Lappi saa ajaa paineitta torstaina käynnistyneessä Suomen MM-rallissa.

Venäläiskuljettaja Nikolai Grjazinin Suomen MM-ralli loppui jo torstaiaamuna testierikoiskokeelle.

Rallin SM-sarjassa viime kaudella hopealle ajanut Mikko Heikkilä starttaa urallaan toista kertaa Suomen MM-ralliin.

Rallin SM-sarjan kärkinimiin kuuluva Teemu Asunmaa lähtee jahtaamaan hyvää sijoitusta Suomen MM-rallin WRC2-luokan kilpailussa.

Marcus Grönholmin manageroimalla Jari Huttusella on todellinen näyttöpaikka tämän viikonlopun Suomen MM-rallissa.

Toyotan Kalle Rovanperä napautti pohja-ajan torstaiaamun testierikoiskokeelle Suomen MM-rallissa.

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen lähtevät torstaina käynnistyvään Suomen MM-ralliin luottavaisin mielin.














