Kalle Markkanen kilpailee tulevalla kaudella Peugeotilla rallin SM-sarjan SM3-luokassa. Markkanen, 19, siirtyi rallin pariin kaudelle 2018 ja ottaa nyt seuraavan askeleen urallaan.
Markkasen ensi kauteen on ladattu paljon odotuksia ja tavoitteet ovat korkealla. Ensimmäistä kertaa alla on voittaja-auto, ja syksyn harjoitukset ovat sujuneet hyvin uuden kartturin Kim Lehtolan kanssa.
– Valmistautuminen jatkuu. Nyt kun uusi auto saadaan talliin, alkaa harjoittelu. Tutustumme autoon huolella ja harjoittelemme tulevaa kautta varten mahdollisimman paljon. Olen aina oppinut uuden auton metkut nopeasti, mutta se vaatii aina ajamista. Aiomme olla valmiita tammikuun lopulla alkavaan SM-kauteen, toteaa Kalle Markkanen.
Kartturiksi tulevalle kaudelle lupautunut Lehtola on Markkasen ajamiseen tyytyväinen.
– Palasin rallin pariin vuosien tauon jälkeen ja on ilo huomata, kuinka paljon autot ovat kehittyneet. Vauhti on kasvanut ja erityisesti autojen alustassa on tapahtunut iso muutos. Meno nostaa hymyn huulille ja kyydissä istumisesta todella nauttii. Kalle osaa käsitellä autoa ja itse löysin nopeasti vanhasta muistista rytmin nuotin lukuun. Tästä tulee hauskaa, toteaa Lehtola.
Kalle Markkanen, 19, aloitti uransa kartingin parissa viiden vuoden iässä. Kaudella 2017 Markkanen ajoi rallicrossia RX Academy -sarjassa.