Rallin MM-sarjaan täysin uusi osakilpailu? – Hyundai-tähti ei sulata Uuden-Seelannin kohtaloa

Puolan MM-ralli
Puolan MM-ralli pudotetaan pois ensi vuoden kalenterista. Kuva: @World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Turkki ja Kroatia saattavat saada paikan ensi vuoden rallin MM-kalenteriin, uutisoi Autosport-lehti nettisivuillaan.

Uusi-Seelanti on pitkään odottanut paluuta MM-sarjaan, mutta Autosportin mukaan sen mahdollisuudet päästä ensi vuoden kisakalenteriin ovat pienentyneet merkittävästi.

Lähteet MM-sarjan promoottorin ja FIA:n sisältä ovat vahvistaneet lehdelle, että Turkki on valmis järjestämään sorarallin, joka voitaisiin todennäköisesti ajaa ensi kaudella syyskuussa. Turkissa ajettiin edellisen kerran MM-pisteistä vuonna 2010.

Kroatian mahdollisuudet päästä ensimmäistä kertaa mukaan MM-sarjaan riippuvat tiettävästi Puolan rallin kohtalosta. Puolan MM-rallissa oli tänä kesänä hankaluuksia yleisökäyttäytymisen vuoksi, ja FIA harkitsee parhaillaan rallin pudottamista sarjasta. WRC-komissio päättää Saksassa myöhemmin tässä kuussa, pysyykö Puola mukana kalenterissa vai pudotetaanko se kokonaan pois.

Kroatian pääministeri Andrej Plenkovic tapasi MM-sarjan delegaatin Zagrebissa aiemmin tänä vuonna. Osapuolet kävivät keskusteluja MM-osakilpailusta, jossa ajettaisiin kilpaa sekä soralla että asvaltilla.

– Jos Puola pudotetaan pois, ja promoottori haluaa yhä saada 14 osakilpailua ensi vuodelle, Kroatia pääsee ymmärtääkseni mukaan, Autosportin lähde kertoi.

– Jos Puola jätetään sivuun, kuten kaikki merkit tällä hetkellä viittaavat, kaikki riippuu siitä, pystyykö promoottori vakuuttamaan FIA:n Kroatian valmiudesta sekä valmistajat kilpailun arvosta, lähde lisäsi.

Uudessa-Seelannissa ajetaan kandidaattikilpailu vielä marraskuussa MM-kauden päättävän Australian rallin jälkeen. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Uusi-Seelanti saa paikkaa ensi kaudeksi – ja se sapettaa maan rallitähteä, Hyundain Hayden Paddonia.

– Sanon vain sen, että tämä ei ole oikein – varsinkin kun tämän eteen on tehty todella kovasti töitä, Paddon kirjoitti Twitterissä maanantai-iltana.

Toni Heinonen

Lue myös nämä