Palaako Sebastien Loeb takaisin rallin MM-sarjaan?

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Citroenin rallitallin kausi MM-sarjassa on ollut vaikea. Auton suunnittelussa on selvästi tapahtunut virhe ja tallin kuskit ovat jatkuvasti valittaneet vaikeaa ajettavuutta. 

Hankalan kauden siivittämänä Citroen on huutanut hätiin yhdeksänkertaisen maailmanmestarin Sebastien Loebin, joka testaa C3:sta lähipäivien aikana.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Citroen ja Loeb yhdistävät voimansa sitten vuoden 2015, kun Loeb ei saanut jatkoa  World Touring Car -sarjassa.

Loebin testien myötä varikolla huhuttiin Jyväskylän MM-rallin aikaan jopa ranskalaistähden paluusta rallin pariin. Citroenin tallipomo Yves Matton kuitenkin sanoo Autosportin haastattelussa, ettei ainakaan tänä vuonna se ole mahdollista.

– Vuoden 2017 aikana en voi päästää häntä ajamaan, koska minulla ei ole hänelle autoa. Yhtään kuskinpaikkaa ei ole vapaana täksi vuodeksi, Matton sanoo.

– Enkä usko, että se olisi muutenkaan hyvä idea näin pienellä varoitusajalla. Tällä hetkellä WRC:ssä on todella kova taso ja nykyisillä autoilla tarvitaan hirveästi ajokilometrejä, jotta pääsee sille tasolle. Jos se (Loebin paluu) joskus tapahtuisi, se pitäisi olla hyvin valmisteltua, Matton jatkoi arvoituksellisesti.

Tällä kaudella Citroenin menopelejä ovat käskyttäneet Craig Breen, Kris Meeke, Andreas Mikkelsen, Khalid Al-Qassimi sekä Stephane Lefebvre. Matton väittää, ettei hänellä ole vielä mitään päätöksiä ensi kauden suhteen. Loebin paluulle Matton jättää kuitenkin oven auki.

– En voi sanoa, että ei, koska se ei ole ei. En voi myöskään sanoa kyllä, koska ei se ole kyllä.

Loeb eläköityi totaalisena mestarina rallin parista vuonna 2012. Tänä vuonna mies on ajanut mun muassa Peugeotilla rallicrossin MM-sarjassa. Mies on itse vihjannut, että paluu ralliin voisi olla mahdollista,

– Olen edelleen intohimoinen rallin suhteen. Kaikkeja lajeja mitä olen kokeillut viiden vuoden aikana, niin rallissa edelleen tulee se tunne, mitä rakastan eniten, Loeb on sanonut Autosportin mukaan.

Lue myös nämä