Jäätävää menoa! – Uudelta rallisensaatiolta käsittämätön pohja-aika

Eerik Pietarinen
Eerik Pietarinen. Kuva: AKK/Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Eerik Pietarinen jatkoi lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella siitä, mihin hän perjantai-iltana jäi rallin SM-kauden päätöskilpailussa Lempäälän ympäristössä.

Pietarinen latasi lähes käsittämättömän pohja-ajan Ekojärven pikataipaleella. Pietarinen päihitti toiseksi sijoittuneen Jesse Turusen peräti 17,7 sekunnin erolla. Erikoiskokeella oli mittaa 18,2 kilometriä eli uusi rallisensaatio oli lähes sekunnin per kilometri nopeampi kuin hänen lähin kilpakumppaninsa.

Pietarinen on ollut uskomattomassa iskussa rallin neljällä ensimmäisellä erikoiskokeella, joilla hän on kellottanut kolme pohja-aikaa. Pietarinen kilpailee vasta ensimmäistä kertaa SM1-luokassa R5-luokituksen Skoda Fabialla, jonka Pietarinen on saanut käyttöönsä Toni Gardemeisterin tallilta. 23-vuotias Pietarinen varmisti jo aiemmin tällä kaudella SM2-luokan mestaruuden.

Pietarisella on kokonaiskilpailussa peräti 26,4 sekunnin johto Hyundai-kuljettaja Turuseen. Myös yleiskilpailun kolmossijalta löytyy yllätysnimi, ruotsalainen Jacob Jansson, joka on ollut kovassa vireessä Mitsubishi Lancerillaan.

SM1-luokan pistejohtaja Teemu Asunmaa ajaa kuudentena 47,9 sekunnin päässä Pietarisesta. Asunmaata vastaan mestaruudesta kamppaileva Juha Salo on neljäntenä, hän on jäänyt Pietarisesta 38,9 sekuntia.

Kauden päätösrallissa ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat