Basti Lindholmin poika jäi hopealle – SM-kulta oli tarjottimella

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

SM3-luokan pistejohdossa kauden viimeiseen SM-osakilpailuun startannut Emil Lindholm ei päässyt jatkamaan Lake City Rallya lauantaina superrallissa. Keskeytyksen jälkeen asetelma mestaruustaistelussa muuttui sellaiseksi, että mikäli Miika Hokkanen sijoittuu SM3-luokassa kolmen nopeimman joukkoon, vie hän mestaruuden, ja näin myös tapahtui.

– Onnittelut Miikalle ja Jukalle mestaruudesta. He ajoivat koko kauden tasaisesti luokan kärkisijoilla, ja juuri niin mestaruuksia voitetaan.

Lindholm toivoi vielä myöhään eilen illalla, että hänen Peugeot 208 R2 olisi saatu huollossa ajokuntoiseksi, mutta se ei lopulta ollut mahdollista.

– Automme oikeanpuolinen etukelkka sai sen verran kovan osuman, että tukivarsien kiinnityspisteet olivat nousseet kymmenen senttiä ylös. Meillä ei ollut vastaavaa kelkkaa vaihtaa tilalle, joten oli keskeytettävä.

Lindholm saavutti uransa ensimmäisellä ralli SM-kaudella hopeamitalin, joka on hyvä saavutus.

– Meiltä jäi kauden aikana kaksi osakilpailua ajamatta, siksi SM-hopea on mielestäni hyvä saavutus ja se maistuu kaikesta huolimatta hyvältä. Totta kai mestaruuden häviäminen harmittaa, mutta kun kaikki oli omissa käsissä niin jossittelu on turhaa.

– Kausi oli kaikin puolin hieno kokemus. Auto toimi koko ajan upeasti, kiitos siitä Eskolle (Reiners) ja hänen tiimilleen. SM-sarjaa oli kiva ajaa. Meillä oli hieno ilmapiiri tiimissä.Isot kiitokset SM-hopeasta ja koko kaudesta kuuluvat myös yhteistyökumppaneilleni, joita ilman ajaminen ei olisi mahdollista.
Lindholm sanoo, että uran jatkoa mietitään syksyn aikana, eikä sen suhteen ole mitään päätöksiä vielä tehty.

SM3-luokan epäviralliset loppupisteet:

1. Miika Hokkanen – Jukka Pasenius Ford 110
2. Emil Lindholm – Tomi Tuominen Peugeot 102
3. Samuli Vuorisalo – Henri Arpiainen Opel 74,7

Lue myös nämä

  • Uusimmat